Tammisaaren elokuvajuhlat suomeksi
Tammisaaren elokuvajuhlien teemana Rakkautta ja kapinaa.
Tammisaaren elokuvafestivaali järjestetään neljäntenä peräkkäisenä vuonna tammikuussa 2009.
Kuten aikaisemmin esitämme pääpainoisesti pohjoismaista elokuvatuotantoa, tällä kertaa teemana Rakkautta & kapinaa. Toivoisimme että nyt esillä olevat elokuvat tarjoisivat yleisölle sekä rakkautta että ”kapinaa”. Näytökset ovat Bio Forumissa ja Kulttuuritalo Kareliassa.
Tämän vuoden dokumentääriesityksen otsikoksi on valittu Raasepori. Olemme peräänkuuluttaneet amatöörinauhoituksia niistä kunnista, jotka muodostavat uuden Raaseporin kaupungin, ja lisäksi tullaan samaan aiheeseen liittyen esittämään filmikatsauksia vuosilta 1940-60, Ylen arkistosta. Esitykset ovat Tammisaaren luontokeskuksessa.
Tälläkin kertaa arvovaltaiset vieraat antavat hohtoa festivaalille. Maria Heiskanen, Jan Troellin uuden mestariteoksen päähenkilö, on tulossa, niinkuin myös näyttelijät Kati Outinen ja Elina Salo. Kummankin saamme nähdä myös valkokankaalla, Aki Kaurismäen ohjaamissa Tulitikkutehtaan tyttö ja Juha. Jos onni suosii meidät saamme myös tavata ohjaajan Tomas Alfredson, Ruotsista.
Festivaalien iltajuhla buffetillallisineen on perjantai-iltana 23.1. klo 20 Sigurd Snåre-salissa, (Raaseporintie 8). Juhlassa esitellään m.m. nuorten elokuvakilpailun tuotokset. Illalliskortti on 25 euroa.
Viimevuotinen koululaisten elokuvakilpailu herätti suurta suosiota, ja myös tänä syksynä koululaisille ja opiskelijoille on järjestetty ammattimaista opetusta filmiteon taitoihin. Oppinäytteeet esitetään ja palkitaan festivaalin aikana.
Uutena ohjelmakohtana tarjoamme elokuva-analyysia, missä FM Urban Fellman analyyttisellä otteella käy läpi Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen [Låt den rätte komma in]. Tammisaaren luontokeskuksessa, lauantaina 24.1., kello 12 on mahdollisuus osallistua elokuva-analyysin Urban Fellmanin kanssa.
Sunnuntaina 25.1. on elokuvien välillä mahdollista nauttia lounasta ravintola Santa Féssä.
Festivaalien elokuvat ovat ruotsinkielisiä, paitsi Kolmistaan, Thomas, Tulitikkutehtaan tyttö ja Juha jotka ovat Suomeksi. Prag on tanskankielinen. Seuraavissa elokuvissa on suomenkielinen tekstitys: Ystävät hämärän jälkeen [Låt den rätte komma in], Ikuistetut hetket [Maria Larssons eviga ögonblick], Kautokeinon kapina [Kautakeino – opprøret].
Lipput elokuvaesityksiin voi ostaa elokuvateattereista. Perjantai-illan juhlaan voi ostaa lippuja etukäteen kirjakauppa Kungsbokhandelnista (Kuninkaankatu 8) sekä ovelta. Elokuvaliput 5€ (Karelia) ja 6€ (Forum).
Festivaalit järjestää Ekenäs Filmfest ry yhteistyössä Tammisaaren kaupungin kulttuurilautakunnan ja elokuvateatteri Bio Forumin kanssa. Ekenäs Filmfest ry on yhdistys johon lausumme kaikki filmifriikit tervetulleiksi. Jos haluat liittyä jäseneksi, ota yhteyttä johtokunnan jäseniin (ekenas.filmfest@gmail.com), tai maksa vuosimaksu (7 euroa) yhdistyksen pankkitilille.
Tervetuloa!
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar