Tammisaaren Elokuvajuhlat 2010
Tammisaaren elokuvajuhlat 15. - 17. 1. 2010.
Tammisaaren elokuvajuhlien teemana Leva Livet.
Tammisaaren elokuvafestivaali järjestetään viidentenä peräkkäisenä vuonna tammikuussa 2010.
Kuten aikaisemmin esitämme pääpainoisesti pohjoismaista elokuvatuotantoa, tällä kertaa teemana Elää elämää. Draamaa, jäännitystä, rakkautta, jäähyväisiä, kaikkea mitä elämäämme mahtuu.
Näytökset ovat Bio Forumissa ja Axxelin auditoriassa.
Tälläkin kertaa arvovaltaiset vieraat antavat hohtoa festivaalille. Jonna Järnefelt, ajankohtainen valkokankaalla (Täällä pohjantähden alla) esiintyy lauantain iltajuhlissa (laulajana). Lisäksi kirjailija, elokuvanohjaaja etc. Jörn Donner sekä Suomen elokuvasäätiön johtaja Irina Krohn osallistuvat festivaalin vieraina.
Koululaisten elokuvakilpailu on herättänyt suurta suosiota, ja myös tänä syksynä koululaisille ja opiskelijoille on järjestetty ammattimaista opetusta filmiteon taitoihin. Oppinäytteet esitetään ja palkitaan lauantai-illan juhlissa.
Festivaalien iltajuhla buffetillallisineen on lauantai-iltana 16.1. klo 20 Sigurd Snåre-salissa, (Raaseporintie 8). Juhlassa esintyy Jonna Järnefelt, esitellään nuorten elokuvakilpailun tuotokset ja lopuksi tanssitaan Hemmalagetin tahtiin. Illalliskortti maksaa 25 euroa ja on saatavilla Kungsbokhandelnista.
Tulemme myös esittämään dokumentaareja entiseen tapaan, etenkin Raasepori-aiheisia katsauksia YLE:n arkistosta. Esitykset ovat Tammisaaren luontokeskuksessa.
Tarjoamme jälleen elokuva-analyysia ohjelmakohtana, missä Christer Lindberg käy läpi Daniel Alfredsonin Susi (Varg), joka esitetään festivaalin aikana.
Lipput elokuvaesityksiin voi ostaa näytöspaikoilta. Lippujen hinnat: Bio Forum 6 euroa, Axxellin auditorio 5 euroa.
Festivaalien elokuvat ovat ruotsinkielisiä, paitsi Kuulustelu ja Täällä Pohjantähden Alla jotka ovat Suomeksi. Elokuvissa Varg [Susi], Hääkuvaaja [Bröllopsfotografen], Kattona tähtitaivas [I taket lyser stjärnorna] ja Flickan on suomenkielinen tekstitys.
Festivaalit järjestää Ekenäs Filmfest ry, yhteistyössä elokuvateatteri Bio Forumin sekä Raaseporin kaupungin kanssa.
Ekenäs Filmfest ry on yhdistys johon lausumme kaikki filmifriikit tervetulleiksi. Jos haluat liittyä jäseneksi, ota yhteyttä johtokunnan jäseniin, tai maksa vuosimaksu (7 euroa vuonna 2009) yhdistyksen pankkitilille.
Ekenäs Filmfest ry:n johtokunta 2009-2010: Erik Hagman (pj) erik.hagman@pp.inet.fi, Tom Ljung (vara-pj) ekenas.filmfestival@gmail.com, Maja Stadius (siht.), Birgitta Nyberg (jäsen), Erik Pöysti (jäsen), Magnus Lindberg (jäsen), Tom Saxman (jäsen), Tor-Erik Söderholm (jäsen) ja Esa Halonen (jäsen).
Yhdistyksen vuosikokous pidetään huhtikuussa 2010 (ilmoitus Västra Nyland-lehdessä).
Tervetuloa!
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar